Arkisto aiheelle ‘Valmistelut’

h1

Selkenevää

helmikuu 16, 2008

1. Lopultakin koulun ilmoittautumisjärjestelmät rupesivat toimimaan jotenkin. Yllättävän vähän tulee kursseja. Englanninkielistä opetusta ei nimittäin ollutkaan aivan niin paljon kuin luulin ja kaiken lisäksi osa harvoista englanninkielisistä kursseista oli päällekkäin. Mitä järkeä??

2. Visa-kortti pitää ilmeisesti pyytää lähettämään Suomesta Koreaan. Huomasin, että kortti on aika paskassa kunnossa, joten joudun sen uusimaan. Saa nähdä tuleeko perille koskaan…

3. Paluumatkan ajattelin tehdä Trans-Siperian kautta. Pitää vain sitä ennen etsiä matkaseuraa…tai sitten matkustaa yksin, mikä lienee melko tylsää. Mikäli tiedät jonkun, joka haluaisi lähteä elo-syyskuussa (minulla joustava aikataulu) Pekingistä tai Vladivostokista Moskovan kautta Helsinkiin, niin kerropa.

h1

Tuska Online

helmikuu 14, 2008

En ole ehtinyt tänne paljon kirjoitella.

Yksi syy on kodittomuus + tietokoneettomuus.

Toinen syy on se, että kursseille ilmoittautuminen on ollut karmeaa säätämistä. SKKU kokeilee tänä vuonna ensimmäistä kertaa kurssi-ilmoittautumista kokonaan online, joten melkoista sekavuutta on ollut. Lisäksi ilmoittautuminen menee omituisten vaiheiden mukaan eli välillä pitää odottaa parikin päivää ennen kuin voi edetä seuraavaan vaiheeseen. Toivottavasti säätäminen jää Suomeen, eikä tarvitse sitten Koreassa mitään suurempia huolehtia.

h1

Viisumi ja töitä

tammikuu 22, 2008

1. Nopeasti tuli viisumi ja passi. En tosin ole vielä hakenut postista, mutta huomenna käyn. Eikä mennyt kovin monta päivää.

2. Pitkällisen vääntämisen jälkeen saatan sittenkin pystyä hakemaan työharjoitteluun opiskelujen jälkeen. Se olisi kyllä mahtavaa, mutta sen hakiessa on taas oppinut, että ei kannata uskoa mitään ennen kuin on mustaa valkoisella ja paperit kädessä.

3. Ei ole kuulunut mitään hakemistani apurahoista. Helmikuussa sitten…

h1

Viisumihakemus meni jo

tammikuu 11, 2008

Lopultakin – parin viikon jahkailun ja lomien jälkeen – sain lähetettyä viisumihakemuksen. Hieman sekalaista tietoa oli siitä, että tarvitseeko suomalainen Koreaan multi-entry-viisumin, jos haluaa käydä välillä muissakin maissa ja palata sitten Koreaan.

Ei tarvitse. Lisätietoa täältä.

Opiskelijaviisumiin tarvitsi seuraavia papereita:

1. Anomuskaavake passikuvalla varustettuna. (Hieman oli vaikeuksia merkkien tulostamisessa…)

2. Passi. Mukaan vain kuoreen.

3. Viisumimaksu käteisenä. Laitoin mukaan 50 euroa. Hinta vaihtelee viisumista riippuen 30 eurosta 80:een. Meinasi muuten unohtua koko raha, mutta onneksi Tampereen pääpostin ystävällinen työntekijä kysyi “Vakuutetaanko tämä? Onko rahaa mukana?”. Sitten hain automaatilta 50 euroa. Ei ole hyvästä tämä unettomuus ja alkava flunssa, pää on sumea. Mukaan piti laittaa kirjattu palautuskuori passille. Yhteensä lähetys maksoi alle 18 euroa.

4. Hyväksymistodistus yliopistosta.

5. Opiskelijatodistus TTY:ltä. TTY toimii nopeasti. En ehtinyt Hervantaan, mutta toimisto lähetti todistukset nopeasti postissa.

6. Rahoitustodistus. Stipendi (joka menee lentolippuihin), opintotuki (jota luultavasti maksan jossain vaiheessa takaisin, jos teen free-töitä) ja opintolaina (jota en ota), otetaan mukaan rahoitukseen. Yhteensä lukukauden opiskeluihin olisi käytettävissä yli 5 100 euroa. MUTTA, koska en ota lainaa enkä saa luultavasti opintorahaakaan, täytyy miettiä tuloja jostain muualta.

h1

Asunto + työ + papereita + kamera

tammikuu 3, 2008

1. Huh, sain alivuokrattua asunnon. Ja vieläpä kalustettuna eli ei tarvitse varastotilaa vuokrata. Säästyy rahaa. Tosin ainakin helmikuun puoliväliin asti pitää elää jossain, en tiedä vielä missä – nurkissa, kadulla… No, luovitaan tilanteen mukaan. Silti nyt vasta tajusin, että enää ei voi perääntyä. Kun ei ole kotia, on sama minne menee. Vapauttavaa.

2. Parin kuukauden työpaikka vaihto-opiskelun jälkeen on edelleen hakusessa. Ehkä meneekin vain kiertelyksi Kaakkois-Aasiassa. Kovin moni harjoittelupaikoista on täytetty jo loka-marraskuussa. Silloin ei vielä ollut tietoa SKKU:n päätöksestä – myöhästyin.

3. Pakko muistaa lähettää rekisteröintilomake sähköpostitse tällä viikolla. Melkein unohtui… Siinä kyseltiin kielikursseista, asumisesta, vakuutuksesta sekä siitä, pitääkö noutaa lentokentältä. Laitoin, että “juu kielikursseja, asunto, vakuutus ja nouto”. Onneksi tiedot voi lähettää sähköpostitse, kun ottaa dokumenteista valokuvat…muuten olisivat kyllä myöhästyneet. Kiitos tietoverkoille.

4. Tilasin järkkärin seuraksi pikkudigikameran. Alkaa sitten kuviakin tulla myös tänne. Järkkäri on niin hankala monessa tilanteessa ja kännykkäkamera puolestaan usein surkea ja hidas. Pikkudigillä saa hyviä kuvia ja kohtuullista videokuvaakin. Toivon.

h1

Kirjoja II

joulukuu 19, 2007

Tamkin Finlaysonin konttorista löytyi hyvältä vaikuttava Korea-aiheinen kirja. Kirja taitaa olla niitä harvoja suomenkielisiä Korea-kirjoja, joissa on jotakin tolkkua.

Korea – Kolme ovea tiikerin valtakuntaan (Vesterinen, Janhunen, Huotari) esittelee erityisesti Korean historiaa. Kirjaan perehtymällä pääsee lähemmäksi korealaista ajattelutapaa. Kiinnostavaa tietoa melkein 400 sivun verran, vaikkakin monesti mennään melko tarkkoihin yksityiskohtiin, joista ei ole juuri iloa tällä hetkellä. Ehkä myöhemmin.

koreabk.jpg

h1

Kirjoja I

joulukuu 17, 2007

Tilasin neljä kirjaa, joista saattaa olla hyötyä. Yritin etsiä myös sanakirjaa, mutta ei löytynyt Amazonilta sellaista, joka olisi hyvä. Ilmeisesti sanakirjojen tekijät eivät oikein hallitse koreaa.

Kirjoista tulee arviota myöhemmin.

1. Korean at a Glance (Daniel D. Holt and Grace D.)

- Kuulemma ihan ok. Fraaseista saattaa olla hyötyä.

2. Lonely Planet Korean Phrasebook (Minkyoung Kim and J. D. Hilts)

- Edellisen kaltainen, mutta kuulemma kevyemmällä otteella tehty eli ei niin muodollinen.

3. Lonely Planet Korea (Martin Robinson, Ray Bartlett, and Rob Whyte)

- Kätevä, jos haluaa matkustella muuallakin kuin Seoulissa.

4. Lonely Planet Seoul (Martin Robinson)

- Tästäkin varmaan on jotain hyötyä, vaikka kirjaa onkin moitittu ajastaan jälkeen jääneeksi ja kirjaksi, josta on unohtunut paljon tärkeitä asioita. No, on siinä sentään kartta.

Korean at Glance Lonely Planet Korean Phrasebook

Lonely Planet Korea Lonely Planet Seoul

h1

To-do list

joulukuu 15, 2007

Eräänlainen To-do list helpottaa asioiden muistamista.

- Viisumi (student). Etelä-Korean suurlähetystön osoite: Fabianinkatu 8 A, 00130 Helsinki, puh. (09) 251 5000, fax. (09) 251 50055). Netti: http://fin.mofat.go.kr/index.jsp

- Passi. Näyttää olevan voimassa vielä ensi vuoden.

- Lentolippu. Menolippu maksoi yli 600 euroa (seuraavaksi halvin yli 900 euroa). Halvin lippu löytyi Turkish Airlinesilta eli Euroopan pahamaineisimmalta yhtiöltä, eikä mene hyvin maailman mittakaavassakaan. Onneksi lennot Kaukoitään tehdään Airbuseilla eikä surkeilla Boeingeilla, joten toivoa on. Lähtö 24.2., reitti: Helsinki-Istanbul-Seoul. Kesto yli 14 tuntia. Lentäminen on mukavaa, mutta reittikoneista en pidä…no, enää ei voi perua. HUOM! Kesällä 2008 Finnair aloittaa suorat lennot Seouliin :D

- Suomen Kämppä. [Meni jo.]

- Varastotila. Jos ei vuokralaista löydy, niin sitten kamat varastoon. Mutta minne? [Ei tarvitsekaan]

- Matkalaukku. Kuulemma hyvä keksintö, vaikkakin reppumatkailu on kätevämpää.

- Vakuutus. SKKU vaatii.

- Tunnukset. Yliopiston sähköposti jms. [17.12.07]

- Kurssi-ilmoittautumiset. Nämä pitäisi hoitaa tammikuussa eli noin 2 kk ennen kursseja.

- Kansainvälinen opiskelijakortti ISIC. Pitää hankkia, helpottaa elämää.

- Maastamuuttoilmoitus.

- Asunto Seoulista. Onnistunee yliopiston kautta, joten suuntana ainakin aluksi kampus.

- Rokotukset. Onkohan mikään enää voimassa?

- Kirjoja. Sanakirja, korean kielen kirja, jokin Seoul-opus… [17.12.07]

Ja lisää varmaan tulee…