Kimchin pariin

Niin kuin näkyy tämä blogi on tullut tiensä päähän.

Korean ystävät voivat suunnata ruokapainotteiseen blogiini: http://kimchifinland.wordpress.com.

Korea 2008 kiittää.

Välikokeet viimeinkin ohi

Hiljaiselo johtui muun muassa kokeista, jotka ovat onneksi nyt takana…tai siis ennen kuin loppukokeet tulevat touko-kesäkuussa. Viimeinen välikoe oli sunnuntaina…

1. Flunssa oli sitkeä, mutta lähti, kun kävin hakemassa rohtoja koulun terveydenhoitajalta. Täällä ei ole uusintakokeita, joten rohdot ovat sen mukaisia. Hoitavat takuulla kuntoon. Kolme tuollaista kuvassa näkyvän kaltaista pussillista vetäisin kahden päivän aikana ja tauti lähti. Koska uusintakokeita ei ole, niin sairaanakin on osallistuttava. Siksi tuollaisia rohtopaketteja tehdään. Ei siinä yksi burana auta.

2. Kokeisiin valmistautumisessa tuli pienoinen kiire. Sitä kun ajattelee, ettei ole mitään kiirettä, niin ei mitään teekään. Sitten onkin yhtäkkiä paperi edessä. Korean koe meni ok, mutta economicsin koe taitaa olla siinä ja siinä. Piti laskea, enkä viitsinyt opetella yhtään kaavaa. Toivottavasti päättelemällä meni edes jotenkin päin.

3. Selvisi tuona aikana sekin, että olen Koreassa myös syksyn. Liian hyvä paikka, että kannattaisi jättää puoleen vuoteen, jos on mahdollisuus pitempään. Olen huomannut senkin, että olen tupajumiutunut Souliin. Aikaisemmin oli hirmuisia matkustussuunnitelmia, mutta nyt sitä vaan on Soulissa. Onneksi on sen verran iso paikka, ettei heti kyllästy…

4. Suomen kesä on vähän kinkkinen. Koska lentoliput maksavat kesäkaudella aivan älyttömiä. Tosin Aeroflotilla pääsisi edullisesti, mutta en vieläkään aivan luota kyseiseen yhtiöön. Ovathan he tietysti parantaneet, mutta maine on aika lujassa…Saa nähdä, milloin pääsen Suomeen. Syyslukukausi alkaa vasta syyskuussa, joten aikaa kyllä olisi. Toisaalta voisi yrittää etsiä töitäkin.

5. Huomenna pääsisin jonkin uuden firman avajaisiin. Pitäisi laittaa puku päälle ja edustaa “ulkomaalaista”. Näyttää kuulemma investoijien silmissä hyvältä, kun paikalla on ulkomaalaisia. Kai tuonne voisi mennä, vaikka ei olekaan hyviä kenkiä…verkostoitumista, suhteita, ei niistä haittaakaan ole. Vaikutti muutenkin kiintoisalta firmalta; jokin it-yritys, jonka yksi toiminta-alue on liiketoimintatiedon hallinta.

Tällä sitkeä flunssa lopultakin lähti. Tai kolmella tuollaisella annoksella.

Puhdistavat täällä sitten talotkin. Aamulla herätessä seinällä roikkui 4-6 hämähäkkimiestä.

Ei täällä pizzaa ole tullut syötyä…kahteen kuukauteen, mutta korealainen pizza maistuu oikeastaan paremmalta. Ja terveellisemmältä. Sellainen piiraan ja pizzan välimuoto.

Korean luokan seinällä on tällainen. Ei sitä aina uskoisi, että on yliopistossa. Vaikuttaa välillä ihan lukiolta.

Löytyy Soulista noita melko suomalaishenkisiäkin paikkoja…

World Cup Stadium

Tänään oli aamulla luento. 2,5 tuntia putkeen ilman yhtäkään taukoa. Kannattaisi ehkä pitää edes 5 minuutin jaloittelutauko. Loppuvaiheessa on nimittäin aivan puhki ja englannin kielikin alkaa muistuttaa mitä sattuu, kun ei jaksa ajatella edes suomeksi.

Luennon aloituksessa meinasi pokka pettää. Seinälle heijastettiin Aasian kartta ja sitten piti luetella keskeisiä valtioita. Professori osoittaa maata ja luokka toistaa. En tosin toistanut. Kaiken lisäksi jokaisen maan kohdalle oli kirjoitettu valtion nimi. Hohoo.

Välillä tuli ihan kiintoisaakin asiaa, mutta sitten keskustelu taas heilahti jonnekin älyttömyyksiin. Jossain vaiheessa kaikki ulkomaalaiset opiskelijat pitävät sellaisen 5 minuutin lisäesitelmän omasta maastaan. Luulin, että kyseessä on Koreaa käsittelevä kurssi. Muutenkin tuli luennolla sellaista kansallista eetosta, että meinasi käämit palaa. Hyvähän se on, että on jostain kotoisin, mutta olisikohan maailman jo aika keskittyä yhteistyöhön, eikä aina jauhaa oman kansan paremmuudesta. Nytkin tuli jotain Suur-Korean aikaisia tarinoita jostain vuodelta yksi ja kaksi. Siinä proffakin oli ihan, että voi kun olisi vielä sellainen suuri Korea.

Meni jo.

Vieläkin on vähän nälkä. Menin nimittäin metrolla World Cup Stadiumille. Siellä pelattiin jalkapalloilun MM-turnausta vuonna 2002. Kävin stadionin museossa ja sitten kiipesin pitkin läheisiä puistoja. Siellä papparaisetkin vaan portaita kiipesivät. Lähellä stadionia on myös kerrostaloalue, joka tuo kotoisasti mieleen Itä-Euroopan. Järkyttävän korkeita ja valkoisia taloja, kaiken lisäksi samannäköisiä. Ihan hauska reissu, kunnes.

Unohdin syödä. Söin ensimmäisen ruuan vasta kello 16 ja olin ollut hereillä 7:stä asti. Kävelin lisäksi monta tuntia. Lopulta olin niin verensokerit maassa, että otin väärän metron ja jouduin ihan väärään paikkaan. Sitten ajattelin kävellä ja jouduin Dongdaemun Marketiin…sellainen torimainen alue. Tai itse asiassa koko kaupunginosa (?) on toria. Katuja täynnä mitä ihmeellisimpiä myymälöitä. Hirveästi ihmisiä + nälkä ei ole hyvä yhdistelmä. Lopulta löysin ruokaa, mutta ei se paljon auttanut. Lähden kohta syömään uudestaan. Täällä pitäisi oikeasti pitää jokin ruokailurytmi, mutta se tuppaa unohtumaan. Matkoissa menee nimittäin aina sen verran aikaa, että syöminen voi venähtää, vaikka kuinka kauas.

Mutta kuten aina. Oli tuokin hauska kokemus, rajojen koettelua eräällä tavalla

World Cup Stadionin uumenissa on muun muassa kauppakeskus, elokuvateatteri, museo ja ravintola.

Hyvät näkymät stadionin läheisestä puistosta tai täällä puistot ovat sellaisia metsikköjä.

Hello Kitty -fanit! Yhden myymälän löysin Dongmyo-metroaseman läheltä, exit 6, suoraan ja jossain vaiheessa katu oikealle. En muista monesko katu, mutta alle 300 metrin säteellä.

Argh, Itaewon, argh

Tuli käytyä ulkomailla.

Paikka sijaitsee täällä Seoulissa. Itaewonissa.

Itaewonissa tapaa läskejä turisteja, amerikkalaisia sotilaita, töykeitä afrikkalaisia ja muutenkin…no, jotenkin lannistavaa kansaa.

En tahdo leimata ketään (enpä), mutta tuo oli kokemus paikasta. Tai sitten oli vain huono päivä tai sitten olen vain jo tottunut erilaiseen elämäntapaan ja olen unohtanut tuollaisten ihmisten olemassaolon.

Korealaisia tuli heti ikävä.

Jo metromatkalla näkyi sellaisia turvonneita länkkäreitä, että oksat pois. En tiedä, miten jotkut saavat itsensä sellaiseen kuosiin. Ei kai siinä pelkästään geenejä voi syyttää. Huonoa ruokaa ja laiskuutta se vaatii myös.

Missään muualla ei edes ruuhka-aikaan tarvitse ottaa kyynärpäästä kylkeen, sillä korealaiset useimmiten huomioivat toiset ihmiset. Toisin oli Itaewonissa. Itseään täynnä olevat afrikkalaiset ja länkkärit kävelevät leveästi ja meluavat, eivätkä huomaa toisia.

Itaewon on Soulin kansainvälisin paikka. Paljon englanninopettajia, maahanmuuttajia, turisteja ja jenkkisotilaita, jotka tunnistaa jumalattomasta älämölöstä.

Tunti Itaewonissa riitti.

Parasta kaupunginosassa oli saksanpaimenkoira, pentu, jonka varastamista harkitsin noin seitsemän sekuntia.

Enää en mene Itaewoniin, ellei ole pakko. Pikku-Britannia, Pikku-Nigeria, Pikku-USA, Pikku-Saksa, blaah.

Tuon jälkeen tulin miettineeksi, osaanko enää asua missään töykeiden ihmisten maassa. Ehkä kungfutselaisuus vaikuttaa. En oikein mistään yksittäisistä uskon-/opinkappaleista pidä, mutta jos tavoitteena on “jalo ihminen”, niin kai siinä on jotain hyvääkin.

Tai sitten korealaiset ovat muuten vain ystävällistä porukkaa verrattuna moniin muihin kansoihin.

Oli mukava palata Itaewonista takaisin Hyehwaan kotikonnuille. Ihmiset kaunistuivat.

Sitten syötiin kanaa. En ole syönyt kanaa…muistelin, että vuoteen, mutta itse asiassa en ole syönyt kanaa varmaan 4-5 vuoteen.

Täällä ruokailussa on kaksi hauskaa puolta, joita jään varmasti kaipaamaan.

Ensimmäinen: lisukkeet. Niitä on vaan hyvä napostella ennen pääruokaa, pääruuan kanssa ja sen jälkeen. Useimmiten ovat kaiken lisäksi terveellistä ja raikasta sapuskaa.

Toinen: paistaminen. Vaikeaa on varmasti elää ilman pöytää, jossa on keskellä paistosysteemi. Siinä voi napostella ja paistaa samalla ruokaa. Siitä sitten ruokailijat poimivat itselleen ruokaa. Kätevää.

Opiskelinkin tänään. Ihanpa totta. Kirjoitin Korean asemasta Itä-Aasiassa. Sellainen historiallinen katsaus. Ensi viikolla alkaa siirtyminen oikeaan opiskeluun ja sitä seuraavalla alkavat vielä kieliopinnot. Kysyin muuten Helsingin yliopistosta, voiko siellä opiskella koreaa JOO-opintoina ja kuulemma voi. Hankalaa kuitenkin, jos asuu kaukana.

No, ensi kesänä tehdään päätöksiä…

Ei taida löytyä Saarioisten eineksiä, muuta kyllä…

Venäläinen Klubi kuin suoraan Petroskoista. Melko kuppainen versio

Ihme! Saksalaisten autojen kauppa Koreassa.

Keskustelua ja kimchiä

Opiskelustakin välillä. Korean kulttuuria käsittevällä luennolla oli ilmaa vähän liikaa. Kolme tuntia kesti luento, mutta aiheidensa puolesta olisi voinut supistaa kahteen. Suomessa ei kyllä vastaavanlaista kestäisi, mutta täällä menee ainakin yksi lukukausi. Ensin keskusteltiin, sitten keskusteltiin ryhmissä ja sitten keskusteltiin vielä samat asiat koko luokan kanssa. En tajua pointtia. Luulisi asioiden tulevan selväksi yhdellä kerralla.

Lisäksi tuli dilemma. Eräs tentti on kesäkuun viimeisenä sunnuntaina, mutta asunnosta pitäisi lähteä jo viikkoa aikaisemmin. Yritän vielä jutella asuntolan managerin kanssa. Mikä tolkku on laittaa tentti lukukauden jälkeiselle viikolle. Suurin osa vaihtareistakin vaihtaisi varmaan maisemaa jo heti lukukauden päätyttyä? Jos ei kämpässä oleminen onnistu, niin pitää mennä guesthouseen, mikä tuntuu varsin typerältä. Siinä menee sitten matkabudjettia Aasian kierrokseltakin.

Tänään ostin jo kantaravintolakseni muodostuneesta paikasta emännän suositteleman annoksen. Ihan hyvä valinta oli tällä kertaa, jokin keittomainen juttu, jota sitten riisin kanssa vedetään.

Kävelin Insadongin alueella, joka on sellaista turistialuetta. Mikäli täällä nyt vielä oikein mikään on turistialuetta esimerkiksi samassa mittakaavassa kuin joissakin Euroopan kohteissa: Praha, Pariisi, Rooma… Mutta näkyi siellä joitakin turistibusseja ja lihavia valkonaamoja. Kojuja. Outoa muuten, että harvemmin näkee sairaalloisen lihavia korealaisia. Paitsi nuoriso on levinnyt täälläkin, kiitos hampurilaisten. Kun bussista lyllertää 120-kiloisia turisteja, niin vasta sitten todella huomaa kuinka suuri on ero korealaisiin.

Kai se kimchikin pitää kunnossa. Olen jäänyt kyseiseen lisukkeeseen koukkuun. Kai se sitten on niin terveellinen kuin sanotaan. Täällä lisätietoa kimchistä. Jos joku löytää kyseistä ravintoa Suomesta, niin kertokoon… Itse valmistamalla ei tule kuin sekundaa.

Ai niin, välillä mainostan vielä tuota Korean Kaiku -sivublogiani [suosittele vink vink]

Testaan muuten tässä kameran video-ominaisuutta tuollaisella lyhyellä videopätkällä. En tiedä, miten toimii. Kuvattu tänään. Uusi ja vanha täällä rinta rinnan elävät, kuten näkyy.

Tilasin sitä, mitä pelkäsin…

…ei sentään, en tilannut elävää mustekalaa.

Mutta Hyehwan aseman liepeillä heilahdin aamupäivän luennon jälkeen ravintolaan, osoitin seinällä olevan annoksen kuvaa (ylempi foto) ja arvelin, että hyvältähän tuo näyttää. Gamsa hamnida – kiitosh.

Ruoka tuli pöytään ja näytti siltä, että annos sisälsi jotain toukkia. Ei. Torvimatoja? Ei. Mitä ne ovat?

Jotain torvekkaita? Ei.

Myöhemmin kämppis kertoi, että olivat mustekalaa.

En syö muita mereneläviä kuin kaloja ja joskus simpukoita. Muita en vain pysty syömään. Jäivät sitten kulhoon. Myyjä tuli vielä jossain vaiheessa näyttämään, kuinka kulhoruoka pitää hämmentää lusikalla ja syödä sitten. Taktinen kuvioni oli, etten hämmennä, jotta voin jättää kumiset mustekalat syömättä. Maksoi 5 000 wonia (noin 3,40 euroa).

Olen jo heittänyt kirveen kaivoon työharjoittelujutuissa ja harkitsen kesän viettämistä matkailun merkeissä. Töitä voi tehdä sitten myöhemminkin – luulisin. Juujuu.

Toukokuuksi olen kaavaillut Taiwanin matkaa. Pitkä viikonloppu Taipeissa, mutta hieman vielä auki. China Airlines lentää täältä menopaluun alle 200 eurolla. Jee (no jaa, ekologinen jalanjälki sen kun vain kasvaa, prkl). Tosin koulullakin olisi jotain kesäjuttuja, mutta se vaatisin jonkin stipendinhakukierroksen. Saa nähdä.

Olen alkanut viihtyä Soulissa. Tuntuu kotoisalta kaupungilta Vielä kun pääsisi juoksemaan, niin olisi aivan täydellinen paikka. Se vaatii asuinpaikan muutoksen.

Tajusin senkin, että viihdyn parhaiten kaupungeissa, joissa on metro. Tajusin sen jo pari vuotta sitten Prahassa. Täällä taas. Eli onko Suomessa paljon vaihtoehtoja… Mikä niissä metroissa niin kiehtoo, höh?

Koulussa oli eka päivä. Ihmeelliset marssimusiikit ja palopuheet kuuluivat kaiuttimista. Ilmeisesti niissä ylistettiin yliopiston historiaa ja viisautta. Aika amerikkalaista meininkiä noilta osin – siis sellaista kouluylpeyttä.

Yliopisto-opiskelu tuntuu poikkeavan täysin Suomesta. Opettaja on Kuningatar tai Kuningas – oikeasti. Hän kertoo, mitä tehdään. Turha on Suomessa opetettua kriittistä ajattelua, analyysia tai teoreettisia viitekehyksiä heitellä. Opettaja ei yleensä paljon kuuntele. Hän on Hän. Yliopisto = lukio?

Silti ihan hauskalta vaikutti kurssi, melko pieni porukka eli noin 10 ihmistä. Tosin pitää väsätä englanninkielistä esitelmää, kirja-analyysia, joka tunnille jokin liuskan mittainan löpinä, täytyy keskustella, ja ennen kaikkea olla paikalla. En ole viime vuosina juuri ollut paikalla luennoilla, koska omaksun asiat paremmin lukemalla. Istuminen luokassa tuntuu ajanhukalta, jos vain kuunnellaan. Pienryhmätyöt ja keskustelut ovat asia erikseen. Mutta kyllä tuo menee, koska kyseessä on vain lukukausi ja voi keskittyä 90-prosenttisesti opiskeluun. Työtä on sitten 10 prossaa.

Niin, käytiin suomalaiskämppiksen kanssa syömässä ja juomassa muutama lasillinen sojua.

Loistavia ovat paikat, joissa saa paistaa itse ja tulee monia pieniä ruokalajeja pöytään. Tehtiin kuitenkin se virhe, että valittiin paikka, jossa ei ollut ketään muita. Sellaisissa paikoissa on yleensä jotain vikaa. Niin, tyhmät länkkärit menivät paikkaan, jossa ruoka maksoi 26 000 wonia (17 euroa). Ruoka oli ihan hyvää (alempi kuva), mutta hinta älytön. Vähän matkan päässä lähes saman olisi saanut 4 000-6 000 wonilla (2,70-4 euroa). Aina oppii jotain ja kertaus on opintojen äiti, buhah.

Vanha neuvo, joka muistui taas mieleen: mene vain paikkoihin, joissa on ihmisiä. Ja mielellään ihmisiä, jotka näyttävät paikallisilta.