Nisti

Ensimmäistä kertaa yli kahteen kuukauteen ja ensimmäistä kertaa Koreassa tuli vastaan riskitilanne.

Oltiin kämppiksen kanssa päivällisellä ja lähdettiin sieltä sitten kävelemään Sungshin Women’s Universityn suuntaan. Eräässä risteyksessä tuli viereen pyörimään sellainen hämärätyyppi, johon ei vielä tuossa vaiheessa kiinnitetty huomiota.

Mentiin kauppaan ja tyyppi seurasi sinnekin. Sellainen erittäin paljon Olli Hokkasen näköinen tyyppi. Vaaleaksi värjätyt hiukset, huppari, reisitaskuhousut ja sandaalit. Ikää varmaan 14-16 vuotta. Näytti aika rähjäiseltä. 160-165 cm, 65-70 kg.

Kaupassa tyyppi seurasi meitä. Ulko-ovella tajusimme, että tyyppi todellakin seuraa. Samalla näimme, että varasti ihan pokkana kaupasta jonkin juoman. Ei sanonut mitään, ei puhunut mitään.

Lähdimme siitä sitten muutaman metrin päästä kaupalta poispäin nähdäksemme seuraako tyyppi todellakin. Juu, tuli siihen taas pyörimään. Pyöriskeli ympärillämme, juomapurkki toisessa kädessä ja toinen käsi taskussa. Mistä sitä tietää, mitä taskussa on; neula, puukko. Hyypiö ei reagoinut mitenkään siihen, vaikka tajusimme, että hän seuraa meitä. Pyöri siinä ympärillä. Oliko mielenvikainen vai aineissa, ei tietoa.

Alkoi jo palaa hermot, mutta eihän tuollaiseen voi miten tahansa suhtautua, koska ei vastannut edes kysymyksiin, mumisi vain ja jatkoi pyörimistään, käsi taskussa. Ei siinä sitten mikään auttanut, 5 minuuttia oltiin paikallamme, eikä hyypiö tajunnut mitään, pyöri vain käsi taskussa.

Sen jälkeen päätimme lähteä kävelemään nopeasti karistaen tollon kannoilta, mutta eikös hyypiö jatkanut vieläkin seuraamista. Siinä tarvittiin sitten sellainen 10 minuutin nopea kävely harhautuksineen ennen kuin iilimato jäi jälkeen.

Hämärä tyyppi.Tuollaisia on tullut joskus vastaan Suomessa, Venäjällä ja Ukrainassa, mutta ei vielä täällä. Ihan terve muistutus kuitenkin, että osaa pitää silmänsä auki lintukodossakin.

Lähtemisen vaikeudesta

Viime aikoina olen miettinyt lähinnä sitä, että hakisin vielä toiseksi lukukaudeksi opiskelemaan. Puoli vuotta tuntuu aivan liian lyhyeltä ajalta.

Sitä paitsi en ole tuntenut oloani yhtä kotoisaksi missään muussa kaupungissa. Olo on jopa parempi kuin silloin, kun muutin idästä Tampereelle.

Samalta kuitenkin tuntuu. Ensin on sellainen olo kuin olisi hukkumaisillaan ja sitten nousee viime hetkillä pintaan ja hengittää. Alussa on hämmentynyt ja sekava. Vasta sitten tajuaa asioiden hienouden ja kaikki mahdollisuudet.

Soul tuntuu kotoisammalta kaupungilta kuin yksikään muu. Sopii mentaliteettiini täydellisesti. Kaiken lisäksi ihmiset ovat iloisia ja avoimia, mutta eivät ylisosiaalisia.

Tuo merkitsee paljon, koska yleensä eli aina ympärillä olevien ihmisten olemus vaikuttaa niin paljon minuun.

Tällä hetkellä tuntuukin kovin järkyttävältä, että palaisin kovaan Suomeen. Arvelen, että parin kuukauden kuluessa olisin taas olotilassa, joka korventaa sisältäpäin.

Tietysti ulkomailla on aina ulkomaalainen, mutta jos plussat ja miinukset kasataan, niin Soulissa viihtyisin pitempäänkin. Ans kattoo ny…

Joka tapauksessa tuntuu, että olen löytänyt maanpäällisen paratiisin. Se on varmaan aika hyvä juttu ihmiselämässä…

Korean historiasta kertovassa museossa…ööö….eikös tuo ole Homer Simpson?

Joskus kotiin tulee mentyä tähän aikaan. Nöyryytys.

Aikapyörre

Maalis-huhtikuun vaihteessa on ilmeisesti tapahtunut jotain kosmista, mikä on sekoittanut ajankulun.

Tällä hetkellä aika kuluu liian nopeasti, mutta mitään ei silti oikein ehdi tehdä.

Pitäisi opiskella politiikkaa, taloutta ja kieltä. Sitten pitäisi nähdä maata, tavata korealaisia, pyöriä vaihtareiden kanssa, tavata korealaisia, tavata korealaisia ja yrittää juurtua paikkaan.

Juurtumista onkin tapahtunut, mutta silti on jarru päällä, jotta ei sitten aivan hajottaisi palata Suomeen. Hajottaa se silti, mutta ainahan tapahtuu asioita…

Jotkut eivät kuulemma pidä korealaisista, koska korealaiset ovat kuulemma niin etäisiä. Ehkä ovatkin asian ilmaisseen intialaisen mielestä, mutta kyllä täällä hivenen sosiaalisempia ollaan kuin Suomessa. Tai sitten ovat vain kiinnostuneempia kalpeanaamoista kuin intialaisista. Tiedä häntä.

Tänään sain soiton koulun toimistosta. Joku korealainen on tulossa vaihtoon TTY:lle ilmeisesti ensi syksynä. Jeee! Eipähän tule niin pahoja vierotusoireita, jos voi vaihtaria opastaa.

Hmmm…yläkerrasta kuuluu taas älämölöä. Siinä huomaa läntisen ja arabikulttuurin eron, että länkkärit lähtevät yleensä baareihin mekastamaan. Yläkerran saudiyhteisö puolestaan hoilaa karaokea yötä myöten ja nauraa räkättää. Eivät juo, eivät käy baareissa, mutta meluavat kyllä mahtavasti.

Ei tarvitse nukkua.

> Pakko laittaa tähän video ovestamme. Pitää hirveää metakkaa, mutta ei läheskään niin pahaa kuin yläkerta. Mitä huonommaksi paristot menevät, niin sitä suurempi show. Tuossa vaiheessa asiat olivat vielä suht hyvin…sitten paristot hiipuivat…

> Baseball-pelissä LG vs. Samsung tapahtui jotain myös kentällä. Luulisin.

Katso myös Samsung, oi Samsung! (On se Nokia silti parempi…)

Kovalla rajalla

Rajavartiostossa tuli oltua ns. kovalla rajalla eli Suomen ja Venäjän rajalla. Eiväthän rajat loppujen lopuksi eroa kovin paljon toisistaan, mutta on niissä joitakin ominaispiirteitä. Etelä- ja Pohjois-Korean rajaa pidetään maailman tarkimmin vartioituna. Sen huomaa piikkilangan ja sotilaiden määrästä. Niin, ja miinoista. Muuten rajaseutu näyttää yhtä autiolta kuin esimerkiksi Suomen ja Venäjän välillä.

Pohjois-Korean tunnistaa siitä, ettei siellä ole puita. Ainakaan rajaseudulla. Puut on kaadettu polttopuiksi ja sen takia, että loikkarit saataisiin teloitettavaksi ennen kuin ehtivät rajan toiselle puolelle.

Eikä mene loikkareilla hyvin muutenkaan. Tai niillä, jotka joutuvat ihan vain vahingossa toisen valtion hoteisiin.

Opas DMZ:llä (Demilitarisoidulla alueella) kertoi, että kerran yksi kalastaja oli joutunut Etelä-Korean puolelle. Hänellä oli kaksi vaihtoehtoa: A) Palata Pohjois-Koreaan, B) Jäädä Etelä-Koreaan, jolloin hänen perheensä teloitettaisiin kolmen sukupolven ajalta.

Valitsi vaihtoehdon A. Kalastaja löytyi vähän ajan päästä joesta luoti päässään. Lähdekritiikki – kyllä. Molemmilla puolilla on propagandaa, mutta tuohon tarinaan uskon.

Nälässä, energiapulassa ja koko maailmasta eristyksissä elävässä Pohjois-Koreassa kaikki on hyvin vain Puolueen isoilla kihoilla.

Koreat ovat suurvaltapoliittisten toilailujen takia olleet erillään jo yli 50 vuotta. Etelä-Koreassa jotkut uskovat – jopa professorit ja asiantuntijat – että Koreat yhdistyvät alle 10 vuodessa.

Jos niin käy, niin Saksojen yhdistyminen oli pieni koitos verrattuna siihen, mitä Korealla on edessä. Rajan takaa voi avautua mitä tahansa. Työleirejä, vankiloita, tuhoutunutta luontoa, ihmisiä, joiden maailmankuva on rakennettu syntymästä lähtien Puolueen etujen mukaiseksi.

Jos Korea joskus yhdistyy, niin…ainakin itse haluaisin olla mukana rakentamassa yhtä Koreaa. Mutta saa nähdä, tapahtuuko yhdistymistä vielä vuosikymmeniin.

Hyvääkin Koreoiden jaosta on seurannut.

DMZ on nimittäin yksi maailman parhaimmista vyöhykkeistä eläimille ja kasveille. Ei ole ihmisiä häiritsemässä. Tsernobylissäkin oli rauhallista ja luonnontilaista, mutta siellä on tietysti säteily haittana. DMZ:llä ei ole säteilyä. Miinoja näytti tosin olevan, mutta ehkä tiikerit ja karhut eivät niihin tallaa.

National Geographic -lehtikin käy erittäin usein DMZ:llä tekemässä juttuja.

Tuolla siintää Pohjois-Korean “propaganda-kylä”. Amerikkalaisten antama nimitys. Etelä-Korean puoleinen kylä on tietysti nimeltään Freedom – Vapaus. Pohjois-Korean kylässä on kuulemma yksi maailman suurimmista lipuista – Pohjois-Korean lippu. Sillä kelpaa pröystäillä.

Kyllähän se pistää miettimään. Miljoonat ihmiset elävät orjuudessa, muutaman dollarin kuukausipalkalla ja samaan aikaan itse juo kahvia kaikessa rauhassa. Maailma on kiero.

Kymmeniä amerikkalaisia ja kourallinen muita tähystämässä Pohjoiseen. Amerikkalaiset ovat erikoista porukkaa. En usko stereotypioita kovin helpolla, mutta taas sen näki, että sohvaperunat ovat liikkeellä. Käytiin muun muassa tunnelissa, jonka Pohjois-Korea kaivoi salaa muutama vuosikymmen sitten ja aikoi hyökätä sillä tavalla Souliin. Tunneliin piti laskeutua noin 400 metriä ja tulla sitten ylös. Siinä jo menomatkalla löllyi jenkkitäti ja voivotteli, että on kova urakka edessä. Kuulemma pitäisi olla hissi. Voisiko joku sanoa niille pohjoiskorealaisille, että rakentavat seuraavaan salatunneliin myös hissin. Voisihan sinne samalla väsätä kokonaisen metron. Täytyy kyllä myöntää, että jenkkien tukikohdassa istuin maailman mukavimmassa nojatuolissa ja katselin jättitelevisiota. Olihan se rentouttavaa kyllä.

Tältä sillalta ei kuulemma ole paluuta. Pari kertaa tuli mieleen, että mitähän tapahtuisi, jos menisi Pohjois-Koreaan. No, en mennyt. Olen taas Soulissa. Kotona.

Loppukevennys. Maskotti. Pikkuleijona. Kunnossa.

Lisää> “Tuhoturisti Pohjois-Korean rajalla“

Viinaa ja maailmanrauhaa

Tänään olin kurssilla, joka käsitteli Korean politiikkaa.

Päästiin lopulta aiheeseenkin eli Koreassa huhtikuussa pidettäviin vaaleihin. Sitä ennen professori kertoi asioita, joita ei kirjoista lueta. Kirjoitan siis niistä.

Diplomatian lyhyt oppitunti osa 1.

Kyseinen professori on vanha mies, mutta hän toimii ilmeisesti jossakin ryhmässä, joka tapaa ja keskustelee Koreoista ja muun muassa mahdollisesta yhdistymisestä. Kaikenlaista taloudellista ja poliittista tuohon liittyy.

Ryhmässä on mukana suurvaltoja, muistaakseni kuudenväliset neuvottelut. Nuo ovat ilmeisesti niitä virallisia neuvotteluja. Sitten on paljon sellaisia epävirallisia, eri ihmisten henkilökohtaisia tapaamisia.

Kuulosti kovin tutulta yli 70-vuotiaan (luulisin, eläkkeellä kuitenkin) tarinat. Samanlaista taisi olla Kekkosen aikana.

Vanha herra valitteli väsymystä (krapulaa) ja sitä, että kommunistit juovat niin paljon. Hän oli ollut Kiinassa muutaman päivän reissulla. Joka ilta olivat kitanneet paikallista viinaa (yli 50 pros., korealainen soju on noin 20 pros.). Ja kohta pitäisi kuulemma lähteä Pohjois-Koreaan, jossa on luvassa lisää viinaa.

Rauhan ylläpitäminen näyttää vaativan omat uhrinsa.

He ovat niitä kaiken kokeneita, eläkkeellä olevia professoreja, jotka joutuvat teurastamaan maksansa maailmanrauhan nimissä.

Sitäkin professori ihmetteli, että kommunistikihojen kanssa ei neuvotella golfin tai tenniksen parissa, vaan aina otetaan viinaa. Siinä voidaan sitten katsos humalaspäissään laukoa totuuksia ja olla sitten olevinaan pahoillaan seuraavana aamuna. “En minä tarkoittanut”, vaikka tarkoitinkin.

Hän sanoi myös, että länkkärit hoitavat ensin neuvottelut ja työasiat pois alta ja juhlivat vasta sitten. Aasiassa on kuulemma tapana ryypiskellä ja neuvotella siinä samalla. Näinköhän selvästi se jakaantuu… tuskin.

Ilmaista + ilmaista = Huh!

Baari, johon ulkomaalaiset pääsevät ilmaiseksi ja jossa on paljon ilmaista kuulostaa järjettömältä idealta. Sellainen kuitenkin oli Hongdaessa. Muistaakseni Bar Boom tai jotain. Sitä ennen Zen ja sen jälkeen FF, jossa oli livebändi ja muutakin musiikkia kuin siirappia.

Karaoken missasin jälleen kerran. Puhelimesta loppui akku ja kadotin muut. Olisi kestänyt seitsemään tai kahdeksaan karaokehuoneessa joikaaminen. Sen sijaan menin aamumetrolla kotiin. Metro on yöllä kiinni, mutta asemat aukeavat näköjään reilusti ennen ensimmäisen metron lähtemistä. Metro olikin täynnä ihmisiä, jotka nukkuivat ja sitten sinne lappasi vanhuksia, jotka olivat ilmeisesti lähdössä heti aamusta vuorille kuntoilemaan.

Nyt on ollut pari päivää sateista. Toivottavasti ei ole ensi torstaina, kun on edessä retki Pohjois-Korean rajalle.

Asenne oli ainakin kohdallaan bändillä, joka FF:ssä soitti. Melko pieni paikka, mutta dj soitti musiikkia, joka toi mieleen Doriksen Tampereella. Itse asiassa paikka muistutti monella tapaa Dorista.

Matkalla Gwanaksan-vuorelle.

Vuoren juurella oli myytävänä ruokaa ja kiipeilyvarusteita. En taaskaan tajunnut syödä aamupalaa, enkä ostanut tuostakaan mitään. Eikä ollut edes kiipeilyvarusteita tai siis hyviä kenkiä. Mutta hyvin pärjää ilmankin.

Välillä pystyi kävelemään, välillä piti kiivetä käsien avulla. Ei se paljon naurata, kun 70-vuotiaat mummot menevät vuorilla kuin vuorigasellit ja itse joutuu varomaan koko ajan, ettei tipahda.

Alueen vuoret kohoavat 400:sta yli 600 metriin.

Piknillä ilmeisesti. Vihreistä pulloista nappailevat sojua (alkoholipros. yleensä noin 19,5). Alasmenomatkalla melua kuuluikin melkoisesti. Hauskaa, hauskaa.

Katso Kiinassakin Kiina-ilmiö.

Pakene vuorille

Teki lievästi sanottua hyvää käydä vuorilla. En muista enää vuoren nimeä, mutta sinne pääsee Seoul National University -metroaseman luota. Kävelyä ja vähän kiipeilyä. Raitista ilmaa, aurinkoa ja kaiken lisäksi mukavien ihmisten kanssa.

Teki myös hyvää päästä vähäksi aikaa pois kaupungista. Vaikka vuorilla olikin väkeä älyttömästi, niin oli siellä myös rauhallista. Eikä tarvinnut jatkuvasti väistää ihmisiä/autoja/mopoja.

Erikoista oli myös se, että vuorilla näkyi paljon vanhempaa polvea, jotka menivät vaativissakin rinteissä. Kaiken lisäksi jotkut söivät ja joivat sojua vuorella…tai taisi olla jotain kotipolttoista. Tarjosivat länkkäreillekin maistiaisia.

Valkonaamat olivat tuon reissun jälkein punaisia ja päivettyneitä. Nyt on olo väsynyt, mutta tyytyväinen. Pitää ruveta harrastamaan vähintään joka toinen viikko noita luontoretkiä. Ottaa vaikka eväitä mukaan. Pitää kysyä jotain korealaisiakin mukaan joskus.

Kuvia pistän myöhemmin. Nyt olen evakossa. Tekisi mieli nukkua, mutta lähden mieluummin tutustumaan paikalliseen elämään.

/// Big Brother -talo

////

Vaikka olen yleensä äärimmäisesti kaikkea sensuuria vastaan, niin joudun taipumaan. Poistin aiemman tässä olleen kirjoituksen. Ehkä laitan sen takaisin joskus.

Syyt ovat moninaiset. Vihjeitä voi katsoa Salatuista elämistä tai muista epätodellisista ihmiskäännesarjoista. Palataan asiaan. Kuvat kuitenkin jätin.

Iso koira tuli kadulla vastaan.

On autoilijoiden säännöt ja jalankulkijoiden säännöt. Sitten on skoottereita ja mopoja, jotka noudattavat omia sääntöjän eli ajavat sekä autojen seassa että jalankulkijoiden pääl…seassa.

Ei tarvitse pitkään arvailla, missä maassa taekwondo on kehitetty.

Tällaisia pikkukujia olen yrittänyt etsiä. Kyltin luota pääsee kuppilaan, jossa on kissoja.

Organisointi 2

Huh, vielä organisoinnista.

Tapasin ryhmän jäsenet.

Mukavia tyyppejä, mutta kulttuurien kuilu avautui silmien eteen.

Teknillisessä yliopistossa on tottunut siihen, että asiat tehdään mahdollisimman suoraviivaisesti. Luulin, että oli järkytys siirtyä yhteiskuntatieteilijöiden ja humanistien maailmasta teekkarien maailmaan. No, kieltämättä oli hieman opettelemista tavoissa. Teekkarimaailmassa on olemassa erilaisia tapoja tehdä asioita, mutta useimmiten pyritään löytämään se vähiten mutkikas ja vähiten energiaa vievä tie. Se on yleensä hyvä, jos kyseessä on jokin peruskurssi, joka ei vaadi minkään uuden asian kehittämistä kovin pitkälle.

Yhteiskuntatieteilijöiden ja humanistien parissa puhuttiin paljon. Hyvää siinä on se, että tulee uusia asioita vastaan, kun keskustelu harhautuu sivupoluille. Mutta joskus sitä vaan haluaisi saada työn hoidettua. Varsinkin, jos keskustelu ajautuu johonkin tv-ohjelmaan.

Suurempi järkytys oli kuitenkin tänään. Ryhmän jäsenet rupesivat suunnittelemaan niin monimutkaisesti sitä, kuinka kysymyksiin vastataan; mietitään kukin tykönään, kirjoitetaan, tavataan, keskustellaan, kirjoitetaan, mietitään.

Yritin piirtää kaaviota siitä, kuinka turhat koukerot saataisiin pois. Vanha keino ei ole aina hyvä, jos voi kehittää paremman.

Sitten päädyttiin sellaiseen torsoon kompromissiin. Onhan siinäkin turhia vaiheita, mutta pelataan nyt näillä korteilla.

Nyt alan tajuta, miksi korealaiset puhelimet ovat usein niin monimutkaisia käyttää.

Onneksi aurinko paistaa joka päivä ja lämmintä on

Lue myös Korean Kaiku: Yksittäispakattu nakki

Suomen uutisia

Luin Suomen uutisia.

Jotenkin tuntuu väkivaltaiselta ja arvaamattomalta maalta jo näin kuukauden etäisyyden jälkeen. Euroopan maissa asuessa tai kulkiessa Suomen erilaisuutta ei niin voimakkaasti huomaa, mutta korealaisesta kulttuurista katsottaessa se jotenkin järkyttää.

Arvaamattomia puukottajia, ammuskelua, HIV-mies, pahoinpitelyjä, juoppojengien tappeluja, varkauksia, ryöstöjä. Sairasta.

En tiedä, onko vika ihmisissä vai yhteisössä, johon ihmiset ovat kasvaneet. Vai onko vika arvoissa, moraalissa ja eettisissä periaatteissa… Vai onko vika pimeydessä, talvessa, loskassa ja ihmisten vähyydessä. Jossain on mennyt jotain pieleen ja pahasti monissa ihmisissä.

Täällä olen nähnyt, kuinka pomo läksyttää alaistaan ulkona. Huutaa kovaan ääneen jalkakäytävällä liikkeen edessä. Alainen pitää käsiä alhaalla ristissä kuin katuva pikkulapsi, eikä uskalla katsoa pomoaan silmiin. Molemmat sellaisia 40-50-vuotiaita miehiä. Mutta tuo kuuluu varmaankin siihen kungfutselaiseen hierarkia-ajatteluun. Siinä toinen kunnioittaa ja tottelee, toinen puolestaan huolehtii ja on reilu.

Voi sekin olla rasittavaa, eikä sitä hierarkioiden tärkeyttä länkkäri omalla kohdallaan helposti huomaa, koska ei ole kasvanut samassa yhteisössä.

Arvaamatonta väkivaltaa, ryöstöjä ja muita epämukavia yllätyksiä täällä ei vaan näytä olevan. Ja jos on, niin ihmiset ovat kuulemma todella järkyttyneitä.

Suomessa turtuu siihen, että kaduilla tapahtuu mitä vain. Väkivaltaisuutta alkaa pitää ihmiseen kiinteästi kuuluvana asiana, vaikka todellisuudessa se taitaakin olla vain villieläimien tapa selviytyä. Onhan Korealla sotaisa ja väkivaltainen historia, eikä rauhaa ole vieläkään solmittu, mutta väkivallan syyt ovat usein olleet peräisin rajojen takaa.

Asiaan mitenkään liittymättä. Jalkapallomuseon masiinasta sai tällaisen kuvan. Minua tuosta kuvasta ei varmaan tunnista. Sulaudun niin hyvin joukkoon. Joopajoo.