Arkisto aiheelle ‘Hakeminen’

h1

Vahvistuskirje – lopultakin

joulukuu 11, 2007

Koko syksyn kestänyt odotus päättyi vihdoin, kun kirje Sungkyunkwanin yliopistosta (SKKU) saapui TTY:lle. Lukukausi alkaisi helmikuussa ja kestäisi jonnekin loppukesän puolelle. Tuon jälkeisestä ajasta ei ole vielä tietoa…

Tämän blogin tarkoitus on kertoa vinkkejä tuleville hakijoille ja toimia matkakertomuksen pohjana TTY:lle.

Hakuprosessissa tähän mennessä tapahtunutta

Taustaa:

Päätös vaihtoon lähtemisestä syntyi reilut vuosi sitten. Aluksi vaihtoehto oli Japani, mutta sitten maa alkoi tuntua liian tutulta ja kaiken lisäksi puutteellinen kielitaito olisi estänyt pääsyn.

Kielitaito oli esteenä myös Manner-Kiinaan pääsylle – sopivia vaihtokohteita ei löytynyt. Hong Kong taas tuntui liian eurooppalaiselta. Lisäksi halusin yliopistoon, joka ei keskittyisi pelkästään talouteen ja tekniikkaan, vaan antaisi hyvän pohjan myös paikallisen kulttuurin ja yhteiskunnan tuntemiseen.

Lopulta vastaan tuli ilmeisen uusi vaihtokohde, Sungkyunkwanin yliopisto. SKKU sijaitsee Seoulissa.

Etelä-Korea vaikutti heti alusta lähtien vinkeältä paikalta kahden jättiläisen – Kiinan ja Japanin – välissä. Etelä-Koreassa kiinnostavat etenkin kekseliäisyys, ihmisten ystävällisyys ja hyvä henki. Niin, ja tietysti teknologia, viihde ja kulttuuri.

SKKU yliopistona on vanha ja paikallisilta kuulemani mukaan arvostettu. SKKU on perustettu vuonna 1398. Lisäksi opinahjossa on englanninkielistä opetusta, joten (vielä?) surkea korean kielitaitokaan ei ole este.

Hakeminen:

Syksyllä hakuaika oli sopivan paha ennen lukukauden alkua, koska suuri osa opiskelijoista oli vielä kesälaitumilla. Paikkoja oli tietojeni mukaan yksi, joten laitoin varavaihtoehdoksi Suwonin. SKKU oli kuitenkin selvä ykkönen.

Hakemuksia piti tehdä monta kappaletta: todistusten monistusta, suositusten pyytämistä, kuvia, kopioita, opintosuunnitelmia, essee… ja sama sähköisenä. Sähköinen hakulomake ei toiminut kunnolla, joten hakuprosessissa oli koko ajan jotain epävarmaa. Onneksi varmistusviesteihin vastattiin vaikkakin omintakeisella englannilla. Kaiken lisäksi SKKU oli ilmeisesti siirtymässä entistä enemmän sähköisiin lomakkeisiin, joten paperiversioiden teko tuntui jotenkin turhalta. Hyvä kuitenkin, että ne tuli tehtyä, koska sähköinen järjestelmä oli niin hatara vielä tuossa vaiheessa.

Seuraavaksi vuorossa ovat sitten virkavapaa-anomus töistä, varastotilan löytäminen omaisuudelle, osoitemuutosten tekeminen ja lisäksi pitäisi tehdä hakemuksia joillekin säätiöille lisärahan toivossa. Seoul on maailman kalleimpien kaupunkien joukossa. Tosin tarkoituksena olisi tehdä myös töitä Seoulista käsin, jotta budjetti pysyisi edes jonkinlaisessa tasapainossa.