h1

Nisti

toukokuu 14, 2008

Ensimmäistä kertaa yli kahteen kuukauteen ja ensimmäistä kertaa Koreassa tuli vastaan riskitilanne.

Oltiin kämppiksen kanssa päivällisellä ja lähdettiin sieltä sitten kävelemään Sungshin Women’s Universityn suuntaan. Eräässä risteyksessä tuli viereen pyörimään sellainen hämärätyyppi, johon ei vielä tuossa vaiheessa kiinnitetty huomiota.

Mentiin kauppaan ja tyyppi seurasi sinnekin. Sellainen erittäin paljon Olli Hokkasen näköinen tyyppi. Vaaleaksi värjätyt hiukset, huppari, reisitaskuhousut ja sandaalit. Ikää varmaan 14-16 vuotta. Näytti aika rähjäiseltä. 160-165 cm, 65-70 kg.

Kaupassa tyyppi seurasi meitä. Ulko-ovella tajusimme, että tyyppi todellakin seuraa. Samalla näimme, että varasti ihan pokkana kaupasta jonkin juoman. Ei sanonut mitään, ei puhunut mitään.

Lähdimme siitä sitten muutaman metrin päästä kaupalta poispäin nähdäksemme seuraako tyyppi todellakin. Juu, tuli siihen taas pyörimään. Pyöriskeli ympärillämme, juomapurkki toisessa kädessä ja toinen käsi taskussa. Mistä sitä tietää, mitä taskussa on; neula, puukko. Hyypiö ei reagoinut mitenkään siihen, vaikka tajusimme, että hän seuraa meitä. Pyöri siinä ympärillä. Oliko mielenvikainen vai aineissa, ei tietoa.

Alkoi jo palaa hermot, mutta eihän tuollaiseen voi miten tahansa suhtautua, koska ei vastannut edes kysymyksiin, mumisi vain ja jatkoi pyörimistään, käsi taskussa. Ei siinä sitten mikään auttanut, 5 minuuttia oltiin paikallamme, eikä hyypiö tajunnut mitään, pyöri vain käsi taskussa.

Sen jälkeen päätimme lähteä kävelemään nopeasti karistaen tollon kannoilta, mutta eikös hyypiö jatkanut vieläkin seuraamista. Siinä tarvittiin sitten sellainen 10 minuutin nopea kävely harhautuksineen ennen kuin iilimato jäi jälkeen.

Hämärä tyyppi.Tuollaisia on tullut joskus vastaan Suomessa, Venäjällä ja Ukrainassa, mutta ei vielä täällä. Ihan terve muistutus kuitenkin, että osaa pitää silmänsä auki lintukodossakin.

Kommentoi