h1

Välikokeet viimeinkin ohi

huhtikuu 28, 2008

Hiljaiselo johtui muun muassa kokeista, jotka ovat onneksi nyt takana…tai siis ennen kuin loppukokeet tulevat touko-kesäkuussa. Viimeinen välikoe oli sunnuntaina…

1. Flunssa oli sitkeä, mutta lähti, kun kävin hakemassa rohtoja koulun terveydenhoitajalta. Täällä ei ole uusintakokeita, joten rohdot ovat sen mukaisia. Hoitavat takuulla kuntoon. Kolme tuollaista kuvassa näkyvän kaltaista pussillista vetäisin kahden päivän aikana ja tauti lähti. Koska uusintakokeita ei ole, niin sairaanakin on osallistuttava. Siksi tuollaisia rohtopaketteja tehdään. Ei siinä yksi burana auta.

2. Kokeisiin valmistautumisessa tuli pienoinen kiire. Sitä kun ajattelee, ettei ole mitään kiirettä, niin ei mitään teekään. Sitten onkin yhtäkkiä paperi edessä. Korean koe meni ok, mutta economicsin koe taitaa olla siinä ja siinä. Piti laskea, enkä viitsinyt opetella yhtään kaavaa. Toivottavasti päättelemällä meni edes jotenkin päin.

3. Selvisi tuona aikana sekin, että olen Koreassa myös syksyn. Liian hyvä paikka, että kannattaisi jättää puoleen vuoteen, jos on mahdollisuus pitempään. Olen huomannut senkin, että olen tupajumiutunut Souliin. Aikaisemmin oli hirmuisia matkustussuunnitelmia, mutta nyt sitä vaan on Soulissa. Onneksi on sen verran iso paikka, ettei heti kyllästy…

4. Suomen kesä on vähän kinkkinen. Koska lentoliput maksavat kesäkaudella aivan älyttömiä. Tosin Aeroflotilla pääsisi edullisesti, mutta en vieläkään aivan luota kyseiseen yhtiöön. Ovathan he tietysti parantaneet, mutta maine on aika lujassa…Saa nähdä, milloin pääsen Suomeen. Syyslukukausi alkaa vasta syyskuussa, joten aikaa kyllä olisi. Toisaalta voisi yrittää etsiä töitäkin.

5. Huomenna pääsisin jonkin uuden firman avajaisiin. Pitäisi laittaa puku päälle ja edustaa “ulkomaalaista”. Näyttää kuulemma investoijien silmissä hyvältä, kun paikalla on ulkomaalaisia. Kai tuonne voisi mennä, vaikka ei olekaan hyviä kenkiä…verkostoitumista, suhteita, ei niistä haittaakaan ole. Vaikutti muutenkin kiintoisalta firmalta; jokin it-yritys, jonka yksi toiminta-alue on liiketoimintatiedon hallinta.

Tällä sitkeä flunssa lopultakin lähti. Tai kolmella tuollaisella annoksella.

Puhdistavat täällä sitten talotkin. Aamulla herätessä seinällä roikkui 4-6 hämähäkkimiestä.

Ei täällä pizzaa ole tullut syötyä…kahteen kuukauteen, mutta korealainen pizza maistuu oikeastaan paremmalta. Ja terveellisemmältä. Sellainen piiraan ja pizzan välimuoto.

Korean luokan seinällä on tällainen. Ei sitä aina uskoisi, että on yliopistossa. Vaikuttaa välillä ihan lukiolta.

Löytyy Soulista noita melko suomalaishenkisiäkin paikkoja…

3 kommenttia

  1. Saako näin sopivasti mihinkään mitenkään liittymättömänä udella miten hoidat raha-asioita siellä? En ole varma kävitkö asiaa jo läpi jossain vaiheessa blogissasi, mutta se on alkanut nyt itseäni askarruttamaan.

    Käytätkö jotain korttia vai käteistä?


  2. Juu, jossain vastasin tähän…

    itse käytän käteistä ja joskus Visaa. Tuttu käyttää korealaisen pankin korttia, niin ei tarvitse aina käteisen kanssa pelata.

    Yleensä nostan kuukauden alussa suomalaiselta tililtä ison summan ja käytän sitten käteistä. Ei mikään kätevin keino, mutta omalla kohdalla toimii.


  3. Hehei!
    Näin itsekin Koreaa kohti opiskelemaan lähtevänä kiinnostaa miten Korean opinnoista saatavat creditsit muuntuvat opintopisteiksi? Ei kai sentään 1/1 suhteessa; jostain kuulin huhuja että Korean creditsit vastaisivat 2 opintopistettä (tahi ects-pistettä), mutta en tätä tietoa ole vielä saanut varmistettua.



Kommentoi