Rajavartiostossa tuli oltua ns. kovalla rajalla eli Suomen ja Venäjän rajalla. Eiväthän rajat loppujen lopuksi eroa kovin paljon toisistaan, mutta on niissä joitakin ominaispiirteitä. Etelä- ja Pohjois-Korean rajaa pidetään maailman tarkimmin vartioituna. Sen huomaa piikkilangan ja sotilaiden määrästä. Niin, ja miinoista. Muuten rajaseutu näyttää yhtä autiolta kuin esimerkiksi Suomen ja Venäjän välillä.
Pohjois-Korean tunnistaa siitä, ettei siellä ole puita. Ainakaan rajaseudulla. Puut on kaadettu polttopuiksi ja sen takia, että loikkarit saataisiin teloitettavaksi ennen kuin ehtivät rajan toiselle puolelle.
Eikä mene loikkareilla hyvin muutenkaan. Tai niillä, jotka joutuvat ihan vain vahingossa toisen valtion hoteisiin.
Opas DMZ:llä (Demilitarisoidulla alueella) kertoi, että kerran yksi kalastaja oli joutunut Etelä-Korean puolelle. Hänellä oli kaksi vaihtoehtoa: A) Palata Pohjois-Koreaan, B) Jäädä Etelä-Koreaan, jolloin hänen perheensä teloitettaisiin kolmen sukupolven ajalta.
Valitsi vaihtoehdon A. Kalastaja löytyi vähän ajan päästä joesta luoti päässään. Lähdekritiikki – kyllä. Molemmilla puolilla on propagandaa, mutta tuohon tarinaan uskon.
Nälässä, energiapulassa ja koko maailmasta eristyksissä elävässä Pohjois-Koreassa kaikki on hyvin vain Puolueen isoilla kihoilla.
Koreat ovat suurvaltapoliittisten toilailujen takia olleet erillään jo yli 50 vuotta. Etelä-Koreassa jotkut uskovat – jopa professorit ja asiantuntijat – että Koreat yhdistyvät alle 10 vuodessa.
Jos niin käy, niin Saksojen yhdistyminen oli pieni koitos verrattuna siihen, mitä Korealla on edessä. Rajan takaa voi avautua mitä tahansa. Työleirejä, vankiloita, tuhoutunutta luontoa, ihmisiä, joiden maailmankuva on rakennettu syntymästä lähtien Puolueen etujen mukaiseksi.
Jos Korea joskus yhdistyy, niin…ainakin itse haluaisin olla mukana rakentamassa yhtä Koreaa. Mutta saa nähdä, tapahtuuko yhdistymistä vielä vuosikymmeniin.
Hyvääkin Koreoiden jaosta on seurannut.
DMZ on nimittäin yksi maailman parhaimmista vyöhykkeistä eläimille ja kasveille. Ei ole ihmisiä häiritsemässä. Tsernobylissäkin oli rauhallista ja luonnontilaista, mutta siellä on tietysti säteily haittana. DMZ:llä ei ole säteilyä. Miinoja näytti tosin olevan, mutta ehkä tiikerit ja karhut eivät niihin tallaa.
National Geographic -lehtikin käy erittäin usein DMZ:llä tekemässä juttuja.
Tuolla siintää Pohjois-Korean “propaganda-kylä”. Amerikkalaisten antama nimitys. Etelä-Korean puoleinen kylä on tietysti nimeltään Freedom – Vapaus. Pohjois-Korean kylässä on kuulemma yksi maailman suurimmista lipuista – Pohjois-Korean lippu. Sillä kelpaa pröystäillä.
Kyllähän se pistää miettimään. Miljoonat ihmiset elävät orjuudessa, muutaman dollarin kuukausipalkalla ja samaan aikaan itse juo kahvia kaikessa rauhassa. Maailma on kiero.
Kymmeniä amerikkalaisia ja kourallinen muita tähystämässä Pohjoiseen. Amerikkalaiset ovat erikoista porukkaa. En usko stereotypioita kovin helpolla, mutta taas sen näki, että sohvaperunat ovat liikkeellä. Käytiin muun muassa tunnelissa, jonka Pohjois-Korea kaivoi salaa muutama vuosikymmen sitten ja aikoi hyökätä sillä tavalla Souliin. Tunneliin piti laskeutua noin 400 metriä ja tulla sitten ylös. Siinä jo menomatkalla löllyi jenkkitäti ja voivotteli, että on kova urakka edessä. Kuulemma pitäisi olla hissi. Voisiko joku sanoa niille pohjoiskorealaisille, että rakentavat seuraavaan salatunneliin myös hissin. Voisihan sinne samalla väsätä kokonaisen metron. Täytyy kyllä myöntää, että jenkkien tukikohdassa istuin maailman mukavimmassa nojatuolissa ja katselin jättitelevisiota. Olihan se rentouttavaa kyllä.
Tältä sillalta ei kuulemma ole paluuta. Pari kertaa tuli mieleen, että mitähän tapahtuisi, jos menisi Pohjois-Koreaan. No, en mennyt. Olen taas Soulissa. Kotona.
Loppukevennys. Maskotti. Pikkuleijona. Kunnossa.
Lisää> “Tuhoturisti Pohjois-Korean rajalla“
